Lentomme laskeutui ajallaan 8.50 Helsinki – Vantaan kentälle. Matkatavaroiden odottamiseen meni tovi jos toinenkin. Teho tiimimme ihan himpun verran vaan jännitti tuleeko ne laukut hihnaa pitkin vai ei... kyllähän ne sieltä omalla painollaan tuli. :)
Reissu onnellisesti takana, mutta älkää vaan kysykö kummaltakaan mikä maa ja mikä valuutta, paljonko kello on, onko yö vaiko kenties päivä... Pihalla oltiin kuin lumiukot, aikaero otti aikatavalla voimille ja sisäinen kello näytti visusti yötä. Ei auttanut kuin sinnitellä päivä purkaen tavaroita, kirjoittaen kuulumisia ja järjestellen saamiamme aineistoja.
Matkan sulatteluun menee muutama päivä. Reissu oli hieno, matkan tarkoituksena oli löytää uudenlaisia menetelmiä yrittäjyyden ja yrittäjyyskasvatuksen opetukseen. Olemme huomanneet opiskelun olevan monella tavalla samanlaista kuin yrittäjän arki. Tästä syystä pyrimme mahdollisimman monin keinoin saattamaan nämä kaksi maailmaa lähemmäksi toisiaan. Riihimäellä on luotu innovaatioketju, jonka osia ovat SENSE -liikeideakilpailu - Riihimäen Starttihautomo - Riihimäen Yrityshautomo sekä FirstRoundCenter -hanke. Uskomme vahvasti pystyvämme monistamaan tämän innovaatioketjumallin toimintavalmiiksi muihinkin HAMKin yksiköihin.
NBIA konferenssi oli hyvin järjestetty ja aihesisällöltään kiinnostava ja antoisa. Verkottuminen muiden yrittäjyyskasvattajien ja yrittäjyyden edistäjien kanssa antaa uusia eväitä myös omaan työskentelyyn ja sen kehittämiseen. Kansainväliset kontaktit antavat parhaimmillaan uusia ajatuksia ja malleja yrittäjyyden ja yrittäjyyskasvatuksen edistämiseen omassa työssä ja työyhteisössä. Odotamme ovasti syksyä ja mahdollisia uusia haasteita. Certifikaatista uupuvia suorituksia pitäisi mennä suorittamaan Floridaan marraskuussa, toivottavasti pääsemme reissuun... uutta on aina kiva oppia. Tunnelma workshopeissa ja tauoilla oli avoin, rento ja luottavainen, joten koimme erilaisia onnistumisen hetkiä. Saimme monipuolisesti kosketuspintaa yrittäjyyden opetukseen, jossa parhaimmillaan yhdistyvät substanssiopetus sekä yrittäjyyden ja liiketalouden opetus.
Tehotiimi S & S kiittää, kumartaa, takkaa ja pokkaa!
perjantai 24. huhtikuuta 2009
Konferenssi takana ja kotimatka alkakoot... Kokka kohti kotia
Iloisissa tunnelmissa ahtauduimme lentokenttäbussiin 23.4.2009 aamutuimaan. Linjabiilin piti lähteä hotellilta klo 7.00, mutta jenkkien tehokkuudella odottelimme auton täyttymistä vielä parilla ihmisellä... koko poppoon tuumin (8 matkustajan voimin) kyselimme kuljettajalta, mihin meinaa änkeä matkatavarat? Auto pullisteli äärimmillään jo meidän tavaroista. Autoon mahtuu kuskin lisäksi 10 matkustajaa.
Kiersimme varmuuden vuoksi muutaman hotellin kautta kentälle ajellessamme, ihan vaan sen takia koska aikataulussa sanotaan, että niiden kautta on kierrettävä. NIIN mutta autoon ei sovi enää yhtään uutta matkustajaa... Sadekuuro yllätti meidät matkalla, auton ikkunoista ei nähnyt ulos lainkaan. Kuulimme, ettei lennot välttämättä lähde Kansasin kentältä jos keli on huono. Ei muuta kuin peukut pystyyn ja toivotaan parasta...
Lentomme Kansas City – New York (JFK) lähti kuin lähtikin klo 8.50. Selvisimme onnellisesti turvatarkastuksesta. Tällä erää allekirjoittaneen käsilaukkua ei syynätty täikammalla.. Muutamalla muulla kanssamatkustajallamme ei ollut ihan yhtä hyvä tuuri. Lento sujui muutamaa ilmakuoppaa lukuunottamatta oikein mukavasti. Pääsimme JFK:n kentälle onnellisesti ja sitten alkoi seikkailu. Suuressa maailmassa kaikki on NIIN suurta. Päästiin ihan matkustamaan junalla terminaalien väliä... on muuten himppasen iso kenttä!!! Hetken seikkailtuamme JFK:n kentällä pääsimme oikeaan terminaaliin ja lähtöselvityksen kautta suuntaamaan kulkumme lähtöportille. Vaihtoaikaa meillä oli ruhtinaalliset 4 h. Löytyi portti ja murua rinnan alle ennen koneeseen astumista. Voidaan todeta, ettei JFK mikään ostosparatiisi ollut, mälsää!!! :)
Finnairin koneessa meillä oli oikein ruhtinaallisesti tilaa varauloskäynnin kohdalla, eipä tarvinnnut taiteilla pitkien koipien kanssa missään minitilassa.
Kiersimme varmuuden vuoksi muutaman hotellin kautta kentälle ajellessamme, ihan vaan sen takia koska aikataulussa sanotaan, että niiden kautta on kierrettävä. NIIN mutta autoon ei sovi enää yhtään uutta matkustajaa... Sadekuuro yllätti meidät matkalla, auton ikkunoista ei nähnyt ulos lainkaan. Kuulimme, ettei lennot välttämättä lähde Kansasin kentältä jos keli on huono. Ei muuta kuin peukut pystyyn ja toivotaan parasta...
Lentomme Kansas City – New York (JFK) lähti kuin lähtikin klo 8.50. Selvisimme onnellisesti turvatarkastuksesta. Tällä erää allekirjoittaneen käsilaukkua ei syynätty täikammalla.. Muutamalla muulla kanssamatkustajallamme ei ollut ihan yhtä hyvä tuuri. Lento sujui muutamaa ilmakuoppaa lukuunottamatta oikein mukavasti. Pääsimme JFK:n kentälle onnellisesti ja sitten alkoi seikkailu. Suuressa maailmassa kaikki on NIIN suurta. Päästiin ihan matkustamaan junalla terminaalien väliä... on muuten himppasen iso kenttä!!! Hetken seikkailtuamme JFK:n kentällä pääsimme oikeaan terminaaliin ja lähtöselvityksen kautta suuntaamaan kulkumme lähtöportille. Vaihtoaikaa meillä oli ruhtinaalliset 4 h. Löytyi portti ja murua rinnan alle ennen koneeseen astumista. Voidaan todeta, ettei JFK mikään ostosparatiisi ollut, mälsää!!! :)
Finnairin koneessa meillä oli oikein ruhtinaallisesti tilaa varauloskäynnin kohdalla, eipä tarvinnnut taiteilla pitkien koipien kanssa missään minitilassa.
keskiviikko 22. huhtikuuta 2009
Session after session
Howdy!
Tai jotain sinne päin, kuten täällä karjapaimenten ja stetsonien paikassa on tapana sanoa.
Tiistaina alkoi toden teolla certificate programmin vaatimusten täyttäminen. Eli päivän aikana Suomen hautomomaailman suurlähettiläät osallistuivat kolmeen erilliseen sessioon.
Kuuntelimme David Terryn inspiroivan esityksen otsikolla Coaching Your Clients to Success. Esityksestä jäi parhaiten mieleen se että alkuun asiakkaita täytyy todella valmentaa ja samalla hieman potkia perseelle. Välitavoiteajattelu jäi Davidin esityksestä mieleen.
Toisen session aiheena oli Hautomoiden selviytymiseen tarvittavia strategioita ja käytänteitä. Tämä sessio oli todellakin mielenkiintoinen, koska se vahvisti ajatustamme Hautomon "myytävien" tuotteiden kehittämisestä eteenpäin. Vaikkakin Hautomo toiminta on Suomessa yleisesti non-profit toimintaa, tulisi toista omavaraista mallia ruveta vahvasti kehittämään. Selkeästi esille tuli Hautomoiden tarve monelle rahanlähteelle.
Päivän viimeisenä sessiona oli ainakin meille se ehkä vierain eli miten asiakkaita tulisi valmentaa pääomasijoittajia varten. Tämä on tähän asti suhteellisen tuntematon käsite niin meille kuin asiakkaillemme, koska asiakkaidemme sektorit eivät yleisesti kohtaa pääomasijoittajien segmenttejä. Tulevaisuutta varten saimme tästä esityksestä erittäin paljon apua ja mahdollisesti yhden esihautomoasiakkaamme kanssa pääsemmekin kokeilemaan oppeja käytännössä.
Summa summarum tietoa tuli taas ladattua niin paljon, että tarvitsisi varmaankin pitää ensi viikko lomaa, jotta tiedot menisivät cache-muistista ihan kovalevylle asti *wink,wink*
Hikisin terveisin
S&S
Tai jotain sinne päin, kuten täällä karjapaimenten ja stetsonien paikassa on tapana sanoa.
Tiistaina alkoi toden teolla certificate programmin vaatimusten täyttäminen. Eli päivän aikana Suomen hautomomaailman suurlähettiläät osallistuivat kolmeen erilliseen sessioon.
Kuuntelimme David Terryn inspiroivan esityksen otsikolla Coaching Your Clients to Success. Esityksestä jäi parhaiten mieleen se että alkuun asiakkaita täytyy todella valmentaa ja samalla hieman potkia perseelle. Välitavoiteajattelu jäi Davidin esityksestä mieleen.
Toisen session aiheena oli Hautomoiden selviytymiseen tarvittavia strategioita ja käytänteitä. Tämä sessio oli todellakin mielenkiintoinen, koska se vahvisti ajatustamme Hautomon "myytävien" tuotteiden kehittämisestä eteenpäin. Vaikkakin Hautomo toiminta on Suomessa yleisesti non-profit toimintaa, tulisi toista omavaraista mallia ruveta vahvasti kehittämään. Selkeästi esille tuli Hautomoiden tarve monelle rahanlähteelle.
Päivän viimeisenä sessiona oli ainakin meille se ehkä vierain eli miten asiakkaita tulisi valmentaa pääomasijoittajia varten. Tämä on tähän asti suhteellisen tuntematon käsite niin meille kuin asiakkaillemme, koska asiakkaidemme sektorit eivät yleisesti kohtaa pääomasijoittajien segmenttejä. Tulevaisuutta varten saimme tästä esityksestä erittäin paljon apua ja mahdollisesti yhden esihautomoasiakkaamme kanssa pääsemmekin kokeilemaan oppeja käytännössä.
Summa summarum tietoa tuli taas ladattua niin paljon, että tarvitsisi varmaankin pitää ensi viikko lomaa, jotta tiedot menisivät cache-muistista ihan kovalevylle asti *wink,wink*
Hikisin terveisin
S&S
maanantai 20. huhtikuuta 2009
Tieto lisää tuskaa...
... kuka ikinä näin onkaan sanonut?
Maanantai piti sisällään mukavan aivoriihen tai avoimen keskustelun vai miksi sitä pitäisi kutsua.Titteli kuitenkin oli Roundtable: Communicating Effectively With Clients. Vetäjinä tässä tilaisuudessa oli David Cattey, Tony Tadasa ja Terutaka Tansho.
Tilaisuudessa käytiin läpi ongelmia joita voi nousta esiin asiakkaiden kanssa kommunikoidessa ja miten tätä keskustelua voi tehostaa omien asiakkaiden kanssa. Hieman "pakotetusti" Suomen ainoat edustajat tämän vuotisessa konferensissa eli allekirjoittaneetkin joutuivat todistamaan, että kyllä Suomessa osataan Lontoota opettaa koulussa. Kuulijat ottivat, jopa meidän "metodeista" jotain opiksensa, joten all good.
Nyt kun vielä itsekkin muistaisi tarkasti kertomansa metodit, kun pieni pelon hikikarpalo otsalla tuli puhuttua kuin Runeberg konsanaan... Luultavasti saimme kuitenkin kertomastamme enemmän pisteitä kuin Suomi vuoden 1965 Euroviisuissa Viktor Klimenkon Aurinko laskee länteen kappaleella.
Loppu päivästä kävimme tekemässä pienen excursion läheiseen oppilaitokseen, jossa pidetään yrittäjä koulutusta vankilasta vapautuville. Mielenkiintoista, mutta ei maata mullistaa.
Tiimi SS kuittaa.
Maanantai piti sisällään mukavan aivoriihen tai avoimen keskustelun vai miksi sitä pitäisi kutsua.Titteli kuitenkin oli Roundtable: Communicating Effectively With Clients. Vetäjinä tässä tilaisuudessa oli David Cattey, Tony Tadasa ja Terutaka Tansho.
Tilaisuudessa käytiin läpi ongelmia joita voi nousta esiin asiakkaiden kanssa kommunikoidessa ja miten tätä keskustelua voi tehostaa omien asiakkaiden kanssa. Hieman "pakotetusti" Suomen ainoat edustajat tämän vuotisessa konferensissa eli allekirjoittaneetkin joutuivat todistamaan, että kyllä Suomessa osataan Lontoota opettaa koulussa. Kuulijat ottivat, jopa meidän "metodeista" jotain opiksensa, joten all good.
Nyt kun vielä itsekkin muistaisi tarkasti kertomansa metodit, kun pieni pelon hikikarpalo otsalla tuli puhuttua kuin Runeberg konsanaan... Luultavasti saimme kuitenkin kertomastamme enemmän pisteitä kuin Suomi vuoden 1965 Euroviisuissa Viktor Klimenkon Aurinko laskee länteen kappaleella.
Loppu päivästä kävimme tekemässä pienen excursion läheiseen oppilaitokseen, jossa pidetään yrittäjä koulutusta vankilasta vapautuville. Mielenkiintoista, mutta ei maata mullistaa.
Tiimi SS kuittaa.
Tietoa tuutin täydeltä
No niin koitti armas sunnuntai ja preconference.
Aiheena oli Serving Client Companies ja pääsimme tutustumaan kaksikon Jasper Welch & Joel Wiggins kokemuksiin ja ajatuksiin, siitä miten hautomo asiakkaiden kanssa tulisi toimia. Tämä sessio oli yksi kolmesta "certifikaatin" vaatimasta täyspäiväisestä workshopista.
Aika lensi siivillä vaikka jetlagi painoi takaraivossa pahasti. On tähän ikään mennessä tullut istuttua monessa "palaverissa" tai muussa vastaavassa tilaisuudessa, jossa on tylsällä kynällä yritetty monesti nirhata ranteita auki, tylsyyden takia, mutta tämän kertainen sessio oli todella mielenkiintoinen ja innostava vaikka olikin pikakirjoittajan nopeudella lontooksi ammuttuna.
Paras anti oli kuitenkin mielestämme se vuorovaikutus, joka tuli puhujien ja yleisönä olleen 30 päisen kuuntelijakunnan, välisistä ajatusten vaihdoista. Esille nousi monia erilaisia tapoja ja välineitä auttaa hautomoiden asiakkaita.
Tulevina päivinä on varmankin luvassa yhtä mielenkiintoisia tietopaketteja...toivottavasti ainakin, koska kynät ovat täällä Isossa Maailmassa yllättävän teräviä..
Informatiivisin terveisin
Sami & Satu
Aiheena oli Serving Client Companies ja pääsimme tutustumaan kaksikon Jasper Welch & Joel Wiggins kokemuksiin ja ajatuksiin, siitä miten hautomo asiakkaiden kanssa tulisi toimia. Tämä sessio oli yksi kolmesta "certifikaatin" vaatimasta täyspäiväisestä workshopista.
Aika lensi siivillä vaikka jetlagi painoi takaraivossa pahasti. On tähän ikään mennessä tullut istuttua monessa "palaverissa" tai muussa vastaavassa tilaisuudessa, jossa on tylsällä kynällä yritetty monesti nirhata ranteita auki, tylsyyden takia, mutta tämän kertainen sessio oli todella mielenkiintoinen ja innostava vaikka olikin pikakirjoittajan nopeudella lontooksi ammuttuna.
Paras anti oli kuitenkin mielestämme se vuorovaikutus, joka tuli puhujien ja yleisönä olleen 30 päisen kuuntelijakunnan, välisistä ajatusten vaihdoista. Esille nousi monia erilaisia tapoja ja välineitä auttaa hautomoiden asiakkaita.
Tulevina päivinä on varmankin luvassa yhtä mielenkiintoisia tietopaketteja...toivottavasti ainakin, koska kynät ovat täällä Isossa Maailmassa yllättävän teräviä..
Informatiivisin terveisin
Sami & Satu
sunnuntai 19. huhtikuuta 2009
Kyllä matkustaminen on sitten mukavaa
Matkamme kansainväliseen yrityshautomoalan konferenssiin Kansas-Cityyn oli oikein antoisa... ja perästä kuuluu!
Eilinen matkustus oli yhtä tuskaa alusta loppuun, kyllä taas tiesi istuneensa koneessa tunnin jos toisenkin. Matka alkoi oikein oivasti, Helsinki-Vantaalla meille ei näkynyt jatkoyhteyttä La Guardianialta Kansas Cityyn, joten ei muuta kuin se siihen lisäämään ja jännäämään onko meillä oikeasti sitä vai ei, no oli se ... Tämän jälkeen kuulimme, että vaihtoaikamme on aivan liian lyhyt ja on hiinä ja hiinä ehditäänkö enää jatkolle... Noh täyttä ravia turvatarkastuksen läpi rahanvaihtoon ja ostamaan Sampalle adapteria ja koneeseen.
Tulipa huomattua, että turistiluokassa Finskillä on sitten himpan vähän tilaa istua... voi tuska. Miksi aina pitkäkoipisia ihmisiä sorretaan? Pyysin lähtöselvityksessä ikkunapaikan ja meille vierekkäiset paikat, sain käytävän ja olimme vierekkäin, tosi käytävän molemmin puolin. Olihan tämä miltein sama asia. :)
Jotta matkamme ei olisi ollut liian mukava ja helppo niin JFK:llä Sami syynättiin oikein tunteella, ihan oikein kyssäreiden kanssa (Miksi tulit maahan, mitä teet täällä? Minne menet? Miksi? Kauanko olet? yms.) hieman kesti nämä muodollisuudet. Tämän jälkeen lennossa laukkua odottamaan ja jännittämään tulevatko ne tavarat vai eivät. Huh kivi vierähti sydämeltä, molempien laukut olivat ihme kyllä tallessa.
Jenkkien maahantulo muodollisuudet ovat sitten mielenkiintoiset, täytä sitä lappua ja tätä lappua ja ei auta lainkaan vaikka samat asiat olet jo kertaalleen täyttänyt ennakkoon netissä...
Siirto Nykissä kenttien välillä on sitten oma taiteenlajinsa, mennäkkö bussilla, taksilla vai jollain muulla, millä? Aikaa ei oikein ollut selvittää mikä näistä on se järkevin ja nopein. Vaihtoaikaahan meillä oli ruhtinaalliset kolme tuntia koneen laskeutumisesta seuraavan lähtöön... Bussi ei oikein tullut ajallaan, meni pikkasen täpärälle siirron kanssa ja kuski sitten otti ja ajeli jotain laitakaupunkia pitkin ovi auki slummissa... ei hirvittänyt ei, ehkä ihan himpun verran.
La Guardianille selvittiin ja staffi tiskillä toteaa, että laukuista pitäisi maksaa 50 taalaa ylimääräistä per laukku, unen näki ei muuten maksettu. Turvatarkastus oli oma lukunsa, Sampan passia pyöriteltiin ja syynättiin suurennuslasin kanssa pitkään... Näytti siltä, että kaveri etsii onko passiin lisätty tai vähennetty sivuja... kylmä hiki alkoi hiertää selässä miten meitin käy, koneen lähtöön oli tässä kohtaa 35 minuuttia! Omaa passiani syynättiin kanssa, mutta ei niin pahasti kuin Sampan. Jos lisää actionia halutaan niin tällä erää en piipannut turvatarkastuksessa niin kuin Helsingin päässä vaan kassini meni sitten läpivalaisua piinaavan pitkään edes takaisin kuusi kertaa, so interesting!!! Ei siellä mitään erikoista ollut, ihan vaan vähän jännitti, että mitä ne sieltä löytää. Tästä kun selvittiin niin ei muuta kuin juosten kentän läpi portille, ja aikaahan meille jäi 10 minuuttia ennen boardingin alkua! :)
Jatkoyhteytemme Deltan lentokone oli PIENI! Arpa ei sitten suosinut meitä istuma paikoissa, joten ylläri jouduttiin ihan perään istumaan, moottorin viereen... meteli oli sitten sen mukainenkin. Ei tarvinnut miettiä nukkuuko siinä vai ei, ei nukuttu. :) Kolme piitkää tuntia jurrutusta kuunnellen ja ääneen ei edes turtunut. Koneen purseri oli oma lukunsa. Hän sanoi ennen nousua, että tasataan painoa koneen molemmin puolin ja ehdotti, että vaihdettaisiinko paikkoja eteenpäin jotta turbulenssissa ei kone heittäisi niin paljoa.... JA KAVERI OLI SITTEN AIVAN TOSISSAAN!!!! Ei pelottanut ei.
Kaikkien kommelluksien kautta päästiin onnellisesti Kansasiin, shuttle bussilla hotellille ja paikallista aikaa tämä oli 10.30 illalla... Matka kesti kaiken kaikkiaan vaatimattomat 19 h!!!!! Ja aamulla reippaana seminaariin heti klo 9.00 alkaen. Kyllä muuten vuorokausi rytmi on sekaisin.
Eilinen matkustus oli yhtä tuskaa alusta loppuun, kyllä taas tiesi istuneensa koneessa tunnin jos toisenkin. Matka alkoi oikein oivasti, Helsinki-Vantaalla meille ei näkynyt jatkoyhteyttä La Guardianialta Kansas Cityyn, joten ei muuta kuin se siihen lisäämään ja jännäämään onko meillä oikeasti sitä vai ei, no oli se ... Tämän jälkeen kuulimme, että vaihtoaikamme on aivan liian lyhyt ja on hiinä ja hiinä ehditäänkö enää jatkolle... Noh täyttä ravia turvatarkastuksen läpi rahanvaihtoon ja ostamaan Sampalle adapteria ja koneeseen.
Tulipa huomattua, että turistiluokassa Finskillä on sitten himpan vähän tilaa istua... voi tuska. Miksi aina pitkäkoipisia ihmisiä sorretaan? Pyysin lähtöselvityksessä ikkunapaikan ja meille vierekkäiset paikat, sain käytävän ja olimme vierekkäin, tosi käytävän molemmin puolin. Olihan tämä miltein sama asia. :)
Jotta matkamme ei olisi ollut liian mukava ja helppo niin JFK:llä Sami syynättiin oikein tunteella, ihan oikein kyssäreiden kanssa (Miksi tulit maahan, mitä teet täällä? Minne menet? Miksi? Kauanko olet? yms.) hieman kesti nämä muodollisuudet. Tämän jälkeen lennossa laukkua odottamaan ja jännittämään tulevatko ne tavarat vai eivät. Huh kivi vierähti sydämeltä, molempien laukut olivat ihme kyllä tallessa.
Jenkkien maahantulo muodollisuudet ovat sitten mielenkiintoiset, täytä sitä lappua ja tätä lappua ja ei auta lainkaan vaikka samat asiat olet jo kertaalleen täyttänyt ennakkoon netissä...
Siirto Nykissä kenttien välillä on sitten oma taiteenlajinsa, mennäkkö bussilla, taksilla vai jollain muulla, millä? Aikaa ei oikein ollut selvittää mikä näistä on se järkevin ja nopein. Vaihtoaikaahan meillä oli ruhtinaalliset kolme tuntia koneen laskeutumisesta seuraavan lähtöön... Bussi ei oikein tullut ajallaan, meni pikkasen täpärälle siirron kanssa ja kuski sitten otti ja ajeli jotain laitakaupunkia pitkin ovi auki slummissa... ei hirvittänyt ei, ehkä ihan himpun verran.
La Guardianille selvittiin ja staffi tiskillä toteaa, että laukuista pitäisi maksaa 50 taalaa ylimääräistä per laukku, unen näki ei muuten maksettu. Turvatarkastus oli oma lukunsa, Sampan passia pyöriteltiin ja syynättiin suurennuslasin kanssa pitkään... Näytti siltä, että kaveri etsii onko passiin lisätty tai vähennetty sivuja... kylmä hiki alkoi hiertää selässä miten meitin käy, koneen lähtöön oli tässä kohtaa 35 minuuttia! Omaa passiani syynättiin kanssa, mutta ei niin pahasti kuin Sampan. Jos lisää actionia halutaan niin tällä erää en piipannut turvatarkastuksessa niin kuin Helsingin päässä vaan kassini meni sitten läpivalaisua piinaavan pitkään edes takaisin kuusi kertaa, so interesting!!! Ei siellä mitään erikoista ollut, ihan vaan vähän jännitti, että mitä ne sieltä löytää. Tästä kun selvittiin niin ei muuta kuin juosten kentän läpi portille, ja aikaahan meille jäi 10 minuuttia ennen boardingin alkua! :)
Jatkoyhteytemme Deltan lentokone oli PIENI! Arpa ei sitten suosinut meitä istuma paikoissa, joten ylläri jouduttiin ihan perään istumaan, moottorin viereen... meteli oli sitten sen mukainenkin. Ei tarvinnut miettiä nukkuuko siinä vai ei, ei nukuttu. :) Kolme piitkää tuntia jurrutusta kuunnellen ja ääneen ei edes turtunut. Koneen purseri oli oma lukunsa. Hän sanoi ennen nousua, että tasataan painoa koneen molemmin puolin ja ehdotti, että vaihdettaisiinko paikkoja eteenpäin jotta turbulenssissa ei kone heittäisi niin paljoa.... JA KAVERI OLI SITTEN AIVAN TOSISSAAN!!!! Ei pelottanut ei.
Kaikkien kommelluksien kautta päästiin onnellisesti Kansasiin, shuttle bussilla hotellille ja paikallista aikaa tämä oli 10.30 illalla... Matka kesti kaiken kaikkiaan vaatimattomat 19 h!!!!! Ja aamulla reippaana seminaariin heti klo 9.00 alkaen. Kyllä muuten vuorokausi rytmi on sekaisin.
Tilaa:
Kommentit (Atom)